Skip to main content

Virallislähteet: Virallislähteet

Virallislähteet

1. Lait ja muut kirjoitetut säädökset ovat ensisijaisia virallisia lähteitä

Suomen säädöskokoelma on Suomalaisen säädöstiedon alkuperäinen ja virallinen lähde. Säädöskokoelmassa jokainen säädöksiin tehtävä muutos julkaistaan erikseen. Lakikirjaan säädös painetaan noin joka toinen vuosi siten, että kaikki osittaisuudistukset on otettu huomioon. Siksi onkin parempi käyttää sähköisiä versioita säädöksistä, joita on mm. Finlex- ja Edilex-palveluissa. Säädöksistä toimitetaan myös muita kokoelmia, jotka pyrkivät esimerkiksi oikeudenalan sääntöjen kokoamiseen.

EU:n antamien säädösten alkuperäinen ja virallinen lähde on Euroopan Yhteisöjen virallinen lehti, jonka sähköinen versio on ollut 1.7.2013 alkaen todistusvoimainen ja sillä on oikeusvaikutuksia

2. Lain esityöt ovat tulkinnallisesti merkittävä oikeuslähde, koska niiden katsotaan ilmaisevan lainsäätäjän tahtoa. Lakien valmisteluaineistoa julkaistaan virallisissa julkaisusarjoissa. Ennen eduskuntakäsittelyä syntynyttä materiaalia julkaistaan komiteamietintöjen sarjassa sekä ministeriöiden omissa julkaisusarjoissa. Asetusten osalta valmisteluaineistoa ei julkaista, mutta ne ovat julkisia ja saatavissa ministeriöistä pyydettäessä. Lain esitöitä ovat:

  • komiteanmietinnöt, lainvalmistelukunnan julkaisut sekä toimikuntien ja työryhmien mietinnöt,
  • hallituksen esitykset
  • valiokuntamietinnöt ja muut valtiopäiväasiakirjat

Lainvalmistelun vaiheet Finlexissä. Kaaviot asiakirjoineen: lainvalmistelu ministeriössä ja lakiehdotuksen käsittelyjärjestys.

3. Oikeuskäytäntö
Ylimpien tuomioistuimien ratkaisuista ilmenee, miten ja millä perusteilla oikeudellisia ongelmia on ratkaistu. Tuomioistuinratkaisujen ensisijainen lähde on tuomioistuimen antama päätös. Oikeuslähdeaseman vuoksi ratkaisuja julkaistaan painetuissa ja sähköisissä oikeustapauskokoelmissa

  • Oikeuslähteet koskevat erityisesti ratkaisutoimintaa, lain soveltamista
  • Voidaan jaotella vahvasti ja heikosti velvoittaviin sekä sallittuihin
  • Kullakin oikeudenalalla on oma oikeuslähteensä
  • Oikeustieteessä puhutaan myös ns. oikeuslähdeopeista

Etäkäyttö

keltainen avain  Keltaisella avainmerkillä merkittyihin aineistoihin kirjaudutaan yliopiston ulkopuolelta henkilökohtaisilla ulapland-tunnuksilla, HakaLogin. HakaLogin logo  Aineistojen käyttöoikeudet

OTK - Oikeudellisten lähteiden siirto ja muokkaus

RefWorks toimii parhaiten kirjallisuuslähteiden hallinnassa. Myös virallislähteiden tiedot voi tallentaa RefWorksiin, mutta ne kannattaa laittaa omiin kansioihin, joista ne saa erillisinä listauksina.

Virallislähteitä voi siirtää RefWorksiin Save to RefWorks apuohjelmalla. Save to RefWorks lisätään selaimen suosikkipalkkiin RefWorksin Tools-valikosta.

Save to RefWorks toimii Finlexissä ja eduskunnan sivuilla, mutta ei välttämättä Edilexissä. Kun olet sinua kiinnostavalla sivulla, napauta Save to RefWorks -kirjanmerkkiä. Sinulle avautuu RefWorksin lomake, jolla on tietoa sivun sisällöstä. Täydennä lomakkeeseen tarvittavat tiedot ja tallenna RefWorksiin. (Voit lisätä viitteet myös itse kirjoittamalla tai kopiomalla, kun valitset RefWorksin ylävalikosta: + > Create New Reference)